Kulttuurintutkimus

Tieteelliset seurat kyseenalaistavat julkaisutoiminnan arviointi- ja rahoitusmallit

Kuusikymmentä tieteellistä seuraa on julkaissut kannanoton Monipuolisen ja -muotoisen tieteellisen julkaisutoiminnan puolesta. Siinä seurat kyseenalaistavat Julkaisufoorumi-hankkeen kaavailut luokitella tieteelliset julkaisut ja kirjakustantajat kolmeen luokkaan. Samoin seurat kyseenalaistavat tähän läheisesti liittyvän Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämän yliopistojen uuden rahoitusmallin. Mukana julkilausumassa ovat muun muassa Westermarck-seura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Historiallinen Seura, Suomen Kasvatustieteellinen Seura, Suomen lääkäriseura Duodecim, Kulttuuritutkimuksen Seura ja Valtiotieteellinen yhdistys.

Sekä Julkaisufoorumi-hankkeen että yliopistojen uuden rahoitusmallin avulla tavoitellaan kannatettavia asioita: halutaan nostaa suomalaisen tieteellisen tutkimuksen ja julkaisutoiminnan laatua ja lisätä kansainvälisyyttä. Nyt kaavailuissa muodoissa molempiin esityksiin sisältyy kuitenkin piirteitä, jotka ovat räikeässä ristiriidassa julkilausuttujen tavoitteiden kanssa.

Julkaisufoorumin ja ministeriön rahoituskaavailujen katsotaan olevan lähtökohdiltaan kapea-alaisia ja mekaanisesti toteutettuja. Niissä ei oteta huomioon eri tieteenalojen julkaisuperinteitä ja -tarpeita, eivätkä ne perustu tieteen sisältä nouseviin kriteereihin. Molemmat mallit laiminlyövät tieteiden monipuolisuuden ja -muotoisuuden sekä eri alojen historialliset traditiot. Mallien pohjalta mahdollisesti syntyvät tieteen ja tutkimuksen ohjausmallit vinouttavat tutkimuksen kenttää ja vaikeuttavat luovan tieteellisen työn tekemistä.

Kannanotossa kysytään, miksi suomenkieliset tiedejulkaisut automaattisesti asetetaan alemmalle tasolle kuin kansainväliset, etenkin englantilaiset. Kotimaisen julkaisemisen aliarvostukselle ei ole mitään sisällöllisiä perusteita. Tutkimuksen laatu ei perimmiltään ole kielikysymys, ja kaikilla tieteenaloilla tarvitaan sekä kansallista että kansainvälistä julkaisemista. Tieto- ja tiedeinstituutioilla on myös yhteiskunnallisia tehtäviä, joita korkeatasoiset suomenkieliset julkaisut tiedeyhteisöjen ohessa myös palvelevat. Tiedejulkaisujen arvioiminen ja arvottaminen nyt suunnitteilla olevalla tavalla on epäoikeudenmukaista eikä täytä tarkoitustaan.

Kannanoton allekirjoittaneet seurat esittävät, että sekä Julkaisufoorumi-hankkeen että ministeriön rahoitusmallin lähtökohtia pohditaan vielä kerran perusteellisesti. Tärkeä kysymys on, nousevatko mallit todella tieteiden sisäistä tarpeista vai enemmän hallinnollista tai muista tieteen ulkopuolelta tulevista perusteista. Ehdottoman tarpeellista on hakea avoimesti ja tasapuolisesti kestäviä sekä kaikkia toimija- ja tutkimustahoja tyydyttäviä käytänteitä.

Tavoitteena tulee olla maamme monipuolinen ja -muotoinen tieteellisen tutkimuksen ja siihen liittyvän julkaisutoiminnan turvaaminen sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Lisätietoja asiasta antavat:

Minna Autio, Nuorisotutkimusseuran puheenjohtaja, 040-8405810, minna.autio[at]helsinki.fi

Markku Jahnukainen, Suomen kasvatustieteellisen seuran puheenjohtaja, mjahnuka[at]helsinki.fi

Emilia Palonen, Valtiotieteellinen yhdistys, 040-5077198, emilia.palonen[at]helsinki.fi

Risto Rinne, Suomen kasvatustieteellinen seura, (02)333 8811, rinne[at]utu.fi

***

Lue koko kannanotto tästä: Monipuolisen ja -muotoisen tieteellisen julkaisutoiminnan puolesta.

Lisätietoja Julkaisufoorumi-hankkeesta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/