Kulttuurintutkimus

Totta ja tarua – Sukupuolentutkimuksen ja Kulttuurintutkimuksen päivien abstraktihaku meneillään!

Totta ja tarua

Sukupuolentutkimuksen ja Kulttuurintutkimuksen päivät Lapin yliopistossa 28.–30.11.2013

Lapin yliopistolla järjestetään Suomen Naistutkimuksen seuran ja Kulttuurintutkimuksen seuran yhteiset Sukupuolentutkimuksen ja Kulttuurintutkimuksen päivät 28.–30. marraskuuta 2013. Päivien teemana on ”Totta ja tarua – Truths and tales”.

Päivät pohtivat toden ja tarun, mahdollisen ja utooppisen, todellisen ja valheellisen tiedon kysymyksiä. Suuri osa itsestäänselvyyksinä pidettyjä sosiaalisia kategorioita ja niistä esitettyjä tietoväitteitä on kyseenalaistettu, mutta niin on kyseenalaistettu myös kyseenalaistaminen ja haettu uusia mahdollisuuksia tieteellisen tietämisen kriteereille ja tiedon nimeämiselle. Päivillä kysytäänkin, mikä on tiedoksi esitetyn ja tiedon politiikan suhde, ja mitä erilaiset vaihtoehtoiset tietämisen tavat tietävät. Kysymyksiä käsitellään muun muassa etnisyyden, identiteetin ja luokan käsitteiden kautta.

Päivien työryhmiin voi ehdottaa abstrakteja vielä syyskuun ajan. Abstraktit tulee toimittaa työryhmien vetäjille 30.9.2013 mennessä. Tieto hyväksytyistä abstrakteista lähetetään 15.10.2013. Abstraktit ja työryhmien aikataulut julkistetaan 15.10.2013.

Lisätietoja: Konferenssisihteeri Rhea Rantanen, tottajatarua@ulapland.fi, puh. +358 40 484 4366.