Kulttuurintutkimus

Hae Kulttuurintutkimus-lehden päätoimittajaksi

Hae Kulttuurintutkimus-lehden päätoimittajaksi

Kulttuurintutkimus-lehti etsii toista päätoimittajaa kaksivuotiskaudelle 2018–2019. Lehdellä on tällä hetkellä kaksi päätoimittajaa, joista toinen jatkaa toimessaan vuonna 2018.

Lehti

Kulttuurintutkimus on monitieteisen ihmistutkimuksen keskeinen tiedelehti Suomessa. Sen tehtävänä on kulttuurintutkimuksen tuottaman tieteellisen tiedon levittäminen yleistajuisesti suomen kielellä. Kulttuurintutkimuksen aiheita ovat kulttuurin muutokset ja merkitykset. Kulttuurin ilmiöitä ja niiden tutkimusta tarkastellaan monitieteisesti esimerkiksi globaalistumisen, toiseuden, sukupuolen ja uuden teknologian kautta.

Vuodesta 1984 ilmestynyt monitieteinen lehti on näkyvä ja vakiintunut foorumi artikkeleille ja muille tekstityypeille. Siinä julkaistaan sekä kokeilevia että muodoltaan perinteellisempiä kirjoituksia. Lehti on oikeutettu käyttämään TSV:n myöntämää Vertaisarvioitu-tunnusta. Lehdessä noudatetaan artikkeleiden osalta refereekäytäntöä. Myös toimituskunta arvioi kaikki lehteen tarjotut tekstit.

Lisätietoa lehdestä: www.kulttuurintutkimus.fi

Päätoimittaja

Kulttuurintutkimukseen haetaan päätoimittajaa, joka tuntee kulttuurintutkimuksen kenttää. Aiempi kokemus tieteellisen julkaisun tekoprosessista sekä näkemys lehden tulevaisuudesta sähköistyvässä toimintaympäristössä on eduksi. Lehti on siirtymässä vuonna 2018 sähköiseen OA-julkaisuun Journal.fi-alustalla, mutta myös painettu lehti jatkaa toistaiseksi ilmestymistään.

Kulttuurintutkimuksen päätoimittajuus tarjoaa erinomaisen näköalapaikan kulttuurintutkimuksen kenttään sekä mahdollisuuden laajaan kansalliseen verkottumiseen. Päätoimittajana pääsee kehittämään lehteä sekä edistämään koko kulttuurintutkimuksen alan näkyvyyttä. Lehden kaksi päätoimittajaa vastaavat lehden yleisestä tieteellisestä linjasta ja yksittäisten lehtien sisällöstä yhteistyössä toimituskunnan kanssa sekä kantavat lehden sisällöstä juridisen vastuun. Päätoimittajat myös kirjoittavat tavallisesti lehden pääkirjoituksen.

Lehden päätoimittajat työskentelevät tiiviissä yhteistyössä muun toimituskunnan ja toimitussihteerin kanssa. Toimituskunnalla on aktiivinen rooli lehden toimittamisessa ja tekstien arvioinnissa. Toimituskunnassa on tällä hetkellä yksitoista jäsentä. Lehden toimitussihteeri vastaa pääosin viestinnästä ja lehden taitosta, mutta myös tulevalle päätoimittajalle on eduksi kyky taittaa tekstejä. Lehden lähiajan kehittämiskohteena on toimituskunnan työnjaon selkeyttäminen erityisesti työmäärien ja aikataulujen osalta.

Päätoimittajille ei makseta rahallista palkkiota, mutta kokous- ynnä muut lehden toimittamiseen liittyvät matkat korvataan.

Hakeminen

Kirjoita lyhyt (max. puoli liuskaa) esittely itsestäsi ja hakuperusteistasi. Erillisellä liuskalla kerro lisäksi, millaisia ideoita sinulla olisi lehden kehittämiseksi.

Lähetä hakemuksesi 30.11.2017 mennessä
– sähköpostitse seuran sihteerille, minna.m.nerg(at)jyu.fi TAI
– postitse osoitteeseen Kulttuurintutkimuksen seura, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto.

Kulttuurintutkimuksen seuran hallitus valitsee uuden päätoimittajan kokouksessaan joulukuun alkupuoliskolla. Päätöksestä tiedotetaan hakijoille 15.12.2017 mennessä.

Lisätietoa hakemisesta:

Minna Nerg, sihteeri
Kulttuurintutkimuksen seura
Puh. 050 599 8842
minna.m.nerg(at)jyu.fi

http://kultut.fi